VIIDES LUKU - Matka jatkuu pohjoiseen

Aki Armas kulki tasaista vauhtia pitkin pohjoiseen johtavaa tietä jätettyään Luolatunturin kauas taaksensa. Hän pysähtyi juomaan pienestä metsälammesta joka osui hänen matkalleen mutkittelevan tien toisella laidalla pienen metsäaukeaman kohdalla. Kaikkialla oli hiljaista lukuunottamatta tuulen suhinaa puunlatvoissa. Kuitenkin Aki Armaalla oli omituinen tunne siitä, että joku seurasi hänen menoaan. Hän karisti nämä päätänsä vaivaavat ajatukset mielestään ja jatkoi matkaansa kun oli saanut janonsa sammutettua.

Valo alkoi pikkuhiljaa hiipumaan ja Aki Armaan jalkoja väsyttämään, joten oli parasta etsiä yöppösija ja jotain syötävää. Hän tiesi pienestä asutuksesta näillä main nimeltään Tuppukylä ja siellä asui eräs hänen hyvä ystävänsä Nadja Nerokas veljensä Juti Jylhärinnan kanssa. Hän ajatteli, että tämä neitokainen olisi luontaisen älynsä ja vetäytyväisyytensä takia mahdollinen kandidaatti tiedustelutehtäviin. Hän osaisi esiintyä anonyyminä ja ymmärtäisi hankkia juuri oikeita tietoja. Ainoa ongelma oli Tuppukylän laitamilla asuva pahansuopa ja juoruileva Lyydia Lörppösuu ja hänen alistettu mutta vetelä puolisonsa Nepal Naksuleuka. He pitivät majaa sotkuisessa pesäkuopassa jonka ympärillä oli aina vaikka mitä ruoanjätteitä ja kattona oleva vanha puu oli niin harvaoksainen, ettei siitä ollut mitään suojaa. Lyydia Lörppösuulla oli tapana kaivaa esille kaikki mahdolliset tiedot kaikista ympärillä asuvista nelleroista ja sitten hän kertoili omia versioitaan asioista kenelle vaan joka oli halukas kuuntelemaan tai joutui kiikkiin hänet nähtyään eikä ehtinyt kiiruhtaa pois. Lisäksi Lyydia Lörppösuun puoliso Nepal Naksuleuka joutui kuuntelemaan jatkuvaa jankutusta kotona siitä kun ei saanut aikaiseksi parannella heidän asuinolojaan ja oli siksi yleensä kärttyinen muille nelleroille, jotka hänen tiellensä osuivat aiheuttaen huonoa ilmapiiriä Tuppukyläläisten kesken.

Tämä huomioonottaen olisi kaiketi parempi ettei olisi ketään hänen remmissään niin läheltä tuota häiriköivää pariskuntaa. Ihan suututti, etteivät osanneet arvostaa sitä, että olivat päässeet tänne suojaan kurjia oloja, joissa olivat joutuneet olemaan, vaan aiheuttivat harmia muille.

Näissä mietteissään kulkien Aki Armas huomasi olevansa jo kohta saapumassa Tuppukylän laitamille ja hän ei millään tahtonut törmätä siellä asuvaan pariskuntaan, joten olisi paras koukata pois tieltä ja mennä metsän kautta Nadja Nerokkaan luokse lepopaikkaa hakemaan. Hän poistuikin tieltä metsän uumeniin ja löysi sieltä pienehkön polun joka johti oikeaan suuntaan. Hetken kuljettuaan hän kuuli takaataan kärttyisen äänen, joka sanoi: "Mikäs tyyppi se täällä hiippailee *naks*? Etpä taida olla rehellisissä aikeissa kun täällä metsässä piileskelet *naks*." Aki Armas kääntyi ja näki, että Nepal Naksuleuka löntysteli häntä päin mutta sen hän jo tiesikin tuosta naksuilevasta äänestä mikä syntyi kun toinen puhui.

"Mitäs itse täällä piileskelet? Onko taas kotona kuumat oltavat?" Aki Armas vastasi takaisin samalla mitalla.

"Mitäpä sinulle kuuluu minun tekemiseni *naks*. Minä sentään asun näillä kulmilla *naks*. Saan kulkea missä minua huvittaa *naks*. Sinäpä oletkin vieras täälläpäin, että mitäs täällä hiippailet. Annapa kuulua *naks*!" Nepal Naksuleuka oli päässyt jo Aki Armaan luokse ja seisoi nyt hänen edessään laiskanlaisessa asennossa riitaisa ilme kasvoillaan.

"No mitäpä minä tässä mitään tilittämään mutta tulinpa kyläilemään ja nyt ajattelin josko löytäisin täältä metsästä jotain lihariisipensaita, että voisin viedä tuliaisia mukanani", Aki Armas valehteli silmät kirkkaina.

Nepal Naksuleuka tutkaili vierasta nelleroa epäilevän näköisenä. "Minä taidankin tuntea sinut *naks*", hän sanoi silmiään siristäen. "Sinä olet se reissailija joka kuljet ympäriinsä neitoja vokottelemassa *naks*. Olet vissiin menossa sen Nadja Nerokkaan luokse *naks*. Kyllä minä teikäläiset tunnen *naks*. Tästäpä muorille löytyykin juttua iltuuspuhteeksi *naks*." Tämän sanottuaan Nepal Naksuleuka kääntyi ja lähti löntystelemään itseksensä myhäillen kohti kotipesäänsä ja siellä odottavaa Lyydia Lörppösuuta. Nepal Naksuleuan kannalta iltuus oli pelastettu, sillä hänen jankuttava puolisonsa saisi muutakin mietittävää kuin heidän hatarat asuinolosuhteensa.

Aki Armasta harmitti vietävästi, että oli törmännyt tuohon vätykseen, sillä nyt olisi ainakin peli menetetty Nadja Nerokkaan ja tämän veljen kannalta. Silti hänen olisi nyt kiirehdittävä sisarusten luokse yöppösijaa pyytämään, jotta jaksaisi seuraavana päivylinä jatkaa matkaansa.

Aki Armas otti suorimman suunnan joka johti hänet takaisin tielle kuitenkin niin, että Nepal Naksuleuka puolisoineen jäivät taakse. Lyydia Lörppösuu olisi ollut jo liikaa yhdelle iltuukselle. Tästä ei ollutkaan pitkä matka enää ja tie oli tästä kohdin suora ja leveä että lähes pimeässäkin oli helppo suunnistaa. Näin Aki Armas hetken kuljettuaan saapui kauniin lehdon luokse, jossa hänen ystävänsä pitivät majaa kahdestaan.

"Huhuu!" hän kuikuili ison puun oksien alle.

"Kuka siellä?" kuului möreä-ääninen vastaus ja Juti Jylhärinnan roteva pää työntyi ulos tiheitten oksien alta.

Huomattuaan hyvän ystävänsä kun oli ensin huonossa valossa tihruillut hetken Juti Jylhärinta luotsasi tulijan pehmeälle sammalpedille suuressa pesäkuopassaan.

"Oletko tullut kaukaa kuomaseni?" Juti Jylhärinta kumisi.

"Olen päivän vaeltanut. Olin käymässä erakko Nestori Nerudan luona ja sitten suuntasin matkani tänne."

"Olet varmasti väsynyt ja nälkäinen. Siskoni on juuri keräämässä meille yöppöpalaa ja siitä riittää kyllä sinullekin. Ensin käyt juomassa tuosta takanamme solisevasta purosta."

Aki Armas teki työtä käskettyä ja kyllä se kylmä ja raikas vesi tuntuikin hyvältä pölyntäyttämässä nielussa. Samassa Nadja Nerokas palasi pesäkuopalle mukanansa Tuppukylän erikoista, joka oli sekoitus riisistä, viherpöperöstä ja lihasta kaikki yhdessä pötkylässä. Näitä kasvoi vain näillä main. Nadja Nerokas ilahtui kovasti nähdessään rakkaan ystävänsä ja alkoi touhuta sammalpetiä vielä mukavammaksi ja asetti paitsi keräämänsä pötkylät esille myös puun juurien väliin jäävästä onkalosta ylös kaivamansa ydinluun tulijalle. Pitihän mieluisalle vieraalle tarjota parasta hän ajatteli hieman ujostellen.

Aki Armaan suolet kurni nälästä ja hän alkoi ilman sen kummempia seremonioita syömään pötkylää, jonka Nadja Nerokas hänelle ojensi pienoinen hymy väreillen sievillä kasvoillaan. Vasta syötyään kaiken hän ojensi koipensa suoraksi pehmeällä pedillä ja hymyili vieressään istuvalle neitokaiselle.

"Sinä se vaan kaunistut kerta kerralta. Siitä on tultava loppu sillä seuraavan kerran sokeudun varmasti vain yhdestä katseestasikin."

Nadja Nerokas olisi varmasti punastunut jos siihen kykenisi, mutta tuuhean karvapeitteen alta ei sellaista voinut havaita. Sen sijaan hän katsoi kainosti pää hieman kallellaan maahan ja sanoi: "Höpö höpö. Sinä se osaat imarrella syrjäseudun neitoparkaa. Tällainen tavallinen karvanaamahan minä vain olen." Mielessänsä hän oli kuitenkin hyvin otettu komean nuorukaisen suomasta kohteliaisuudesta.

"Vaatimattomuus kaunistaa", vastasi Aki Armas ja tönäisi hieman leikkimielisesti Nadja Nerokasta kylkeen.

"Mutta sinähän olet varmasti kauhean väsynyt. Etkö kävisi maate niin että saat kunnolla levätä pitkän matkasi jälkeen", sanoi Nadja Nerokas alkaen taas pehmittämään sammalpetiä Aki Armaan ympäriltä paeten siten hämmentävää tilannetta arkisiin askareihin.

"Totta puhuen olen kovin väsynyt. Ajatus siitä, että saan herätä sinun hurmaava olemus vierelläni saa minut varmasti näkemään mitä kauneimpia unia." Tämän sanottuaan Aki Armas otti hänelle tarjotun ydinluun ja alkoi järsimään sitä. Hän oli hädin tuskin päässyt alkuun kun jo hänen silmät loksahti kiinni ja raavas matkalainen oli syvässä unessa.

Juti Jylhärinta kävi levolle Aki Armaan viereen, sillä vaikka hän kovasti piti tästä nuoresta nellerosta hänen mielestään olisi varmempi että hänen siskonsa ei nukkuisi aivan toisessa kiinni. Nadja Nerokas kävikin soveliaasti levolle veljensä toiselle puolelle ja niin olivat kohta jo kaikki kolme unten mailla.

Aki Armas säpsähti hereille kun ulkona kajasti jo taivaan valo. Hän oli kuulevinaan lehtien rapinaa ulkopuolelta ja työnsi unisen päänsä pesäkuopasta ulos.

"Onpa kerrassaan somaa! Täällä sitä vaan köllitään vieraspaikkakuntalaisten kanssa. Eikä sitten ollut kohteliaisuutta käydä ensin meitä tervehtimässä vaikka matkan varrella ollaankin." Aki Armaan edessä seisoi hajareisin harteikas matami Lyydia Lörppösuu ja hänen kimeä ja närkästynyt äänensä otti matkailijan korviin. Aki Armas ei ehtinyt suutansa avata ennenkuin ulos hänen ohitsensa kömpi myös Juti Jylhärinta ja hän asettui seisomaan Lyydia Lörppösuun eteen tiukka ilme jykevillä kasvoillaan.

"Mitäs sinä täällä heti ensi valon aikaan hiippailet. Etkö osaa antaa toisten nukkua rauhassa", kumisi hän kuuluvalla äänellään.

"Vai nukkua! Minä en hiippaile vaan kuljen pää pystyssä ja avoimesti joka paikassa. Samaa ei voi sanoa tuosta tyypistä. Nepal Naksuleuka tuli kotiin takapäivylinä ja kertoi nähneensä tuon lymyilevän metsässä vaikka oli jo lähes pimeätä. Sen haluan tietää, että milläs hämärillä asioilla täällä oikein liikuskellaan", kimitti Lyydia Lörppösuu vastaukseksi.

"Mitäköhän se sinulle kuuluu kuka meillä käy kyläilemässä ja mitä reittejä meille tulevat. Ole hyvä ja poistu nyt vaan takaisin omaan koloosi ja jätä meidät ja vieraamme rauhaan." Juti Jylhärinta käänsi näillä sanoilla selkänsä Lyydia Lörppösuulle ja meni juomaan vettä purosta, jossa hänen siskonsa jo seisoi kasvojaan huuhtomassa, ettei joutuisi kasvotusten Tuppukylän juorukenraalin kanssa.

Lyydia Lörppösuu tuhahti mutta lähti kuitenkin tiehensä mutisten itseksensä ja kääntyi vielä muutaman kerran katsomaan taaksensa jäävää kolmikkoa pistävällä katseellaan.

Kun kolmikko oli selviytynyt aappotoimistaan he lähtivät kolmeen pekkaan kävelemään läheiselle niitylle keskustellen keskenään aikamenoajan sääolosuhteista ja uudesta lihariisiviherpöperöpötkylä sadosta. Sen jälkeen Tuppukylän sisarkaksikko halusi tietää miten Honkakodossa voidaan ja mitä kuului erakko Nestori Nerudalle. Aki Armas vastaili kohteliaasti mutta varoi paljastamasta mitään viime aikoina tekemistään havainnoista tai suunnitteilla olevasta iskuryhmän harjoitteluohjelmasta. Kun häneltä tivattiin millä asioilla hän tällä kertaa oli matkalla hän vaan kertoi haluavansa käydä pohjoisessa tapaamassa Kaukaasian nelleroita kun ei ollut kuullut sikäläisistä mitään pitkiin aikoihin ja, että Luca Lemminkäinkin oli pyytänyt häntä käymään siellä. Hän sanoi joutuvansa lähtemään piakkoin taas matkalle että ehtisi kulkea vuorikivikoille saakka ennen seuraavaa pimeän tuloa. Siellä kun oli vain se yksi pieni järvi josta saattoi juoda janoonsa ja niillä seuduin majaileva Rex Ryhdikäs, vuorensolan verraton vartija, ja hänen kaksi pientä suojattiaan Nelli Neliveto ja Vilma Vikkelä, eikä näitä oikein pimeässä löytäisi helposti vaan riski oli että eksyisi vahingossa Kalmanpuistoihin. Tämä sai kylmänväristyksen aikaiseksi Nadja Nerokkaalle, joka ei ollut koskaan käynyt pohjoisessa mutta oli kuullut kauheita tarinoita näistä ikuisen pimeyden ja hiljaisuuden rämemetsistä pistävine ötököineen ja piikkiköynnöksineen.

Käveltyään aikansa kolmikko palasi sisarusten pesäkololle ja Aki Armas sai matkaevääksi aloittamansa ydinluun ja vielä yhden uuden sadon pötkylöistä. Hän otti vielä ennen lähtöänsä Juti Jylhärinna hieman syrjään ja pyysi, että tämä pitäisi siskostaan hyvää huolta sattui mitä tahansa ja kertoi mahdollisesti palaavansa myöhemmin samaa reittiä, jolloin heidän tulisi keskustella tulevista tapahtumista hieman tarkemmin. Hän pyysi niinikään Juti Jylhärintaa pitämään silmänsä ja korvansa auki mutta suunsa tiukasti kiinni mikäli ympäristössä tapahtuisi jotain tavallisuudesta poikkeavaa tällä välin. Sitten hän palasi Nadja Nerokkaan vierelle ja antoi tälle pienen suukon poskelle ja lähti ripeästi jatkamaan matkaansa pitkin pölyistä tietä taakseen katsomatta.

Tähän jätämmekin matkalaisemme hetkeksi palataksemme kotoisiin tunnelmiin Honkakodon väen luokse.