NELJÄS LUKU - Nestori Neruda

Jolkoteltuaan matkoihinsa puitten väliin jäi Aki Armaan matkaseurue pian kauas taakse. Aki Armas tiesi että oli löydettävä jokin tuttu paikka jossa saisi syödäkseen ja leposijan ennen pimeän tuloa joten kiirettä piti sillä näillä main ei ollut mitään asutusta ihan lähellä. Hän soi itselleen vain pikaisen hörppäyksen läpikulkemastaan purosta ja jatkoi matkaansa ripeästi vaikka nälkä kurni hänen vatsassaan. Jonkin ajan päästä hän tuli ulos puiden seasta suurelle niitylle jonka toisella laidalla kulki kapea polku. Valoa ei ollut enää paljoa mutta Aki Armas tunnisti seudun ja tiesi että kun seuraisi polkua hän löytäisi erään tuntemansa iäkkään nelleron joka asusti erakkona Luolatunturin tasanteella. Hän ei millään ehtisi perille ennen pimeän tuloa joten oli luotettava muistiinsa sillä polku oli kapea ja sen molemmin puolin alkoi jyrkänteet heti kun niitty jonkun matkan päästä vaihtui kalliomaisemaksi. Juuri kun hän oli päässyt jättimäisen niityn päähän hiipui myös taivaanvalo pikaisesti ja hänen oli pakko hiljentää askellustaan. Tästä eteenpäin alkoi polku nousta jyrkästi ja hänen oli aseteltava tassunsa varoen sillä polun reunat olivat irtokiveä ja väärä askel saattoi merkitä kivuliasta alasvyöryämistä pitkin jyrkännettä. Toivoa saattoi että polku ei ollut mistään kohtaa sortunut vaan että hän pääsisi ehjin nahoin vanhan Nestori Nerudan luokse. Luolassa olisi hyvä painaa päänsä lepoon ja varmasti Nestori Nerudalla olisi jotain syötäväksi kelpaavaa varastoissaan, sillä hän vietti suurimman osan ajastaan joko keräillen tai mietiskellen. Erittäin harvoin kukaan löysi tiensä tämän erakon luokse ja silti hän tuntui tietävän kaikenlaista muun maailman menosta. Tietoja ei vaan ollut helppo saada hänestä irti sillä hän oli hyvin harvasanainen nellero.

Askel askeleelta Aki Armas eteni polun kiemuroita seuraillen nyt jo pilkkopimeässä. Aina välillä hän kuuli kuinka jokin irtokivi vyöryi jyrkännettä alas ja edettyään ikuisuuden hän ei enää kuullut kuinka kivet iskeytyivät pohjalle joten hän tiesi olevansa jo hyvin korkealla. Kohta hän tulikin kohtaan missä polku teki hyvin jyrkän mutkan ja Aki Armaalla olikin jo yksi tassu ihan tyhjää haparoimassa kun hän tunsi että menettäisi jalansijansa. Kuin ihmeen kaupalla hän sai tassunsa vedettyä takaisin polulle mutta raapaisi samalla tassunsa terävään kiveen. Hyvin hyvin hitaasti haparoiden hän kiersi polun tiukan kaarteen. Jälleen hieman suoremmalle osuudelle päästyään hän seisahtui ja kuunteli. Hänen muistikuvansa mukaan hänen pitäisi olla jo aika lähellä. Mitään ei kuitenkaan kuulunut mutta hänen sieraimiinsa tunkeutui väkevä haju edestäpäin. Ihan tuttu Nestori Nerudan hajuhan se oli. Aki Armaan teki jo mieli juosta loppupätkä että pääsisi nuolemaan kipeätä tassuansa mutta silti oli nyt vielä hetken säilytettävä maltti ennenkuin hän pääsisi kalliotasanteelle jossa Nestori Neruda piti majaansa.

Kului vielä toinen ikuisuudelta tuntuva aika ennenkuin Aki Armas pääsi perille. Nyt tassusta vuosi jo verta ja sitä jomotti aika paljon.

"Nestori Neruda. Oletko täällä?" hän kailotti sisälle luolaan. Mitään ei kuulunut mutta hajusta päätellen erakko oli kyllä paikalla jossakin luolan uumenissa. Aki Armas ryömi sisälle luolan tiukasta suuaukosta ja kulki luolan seinämää pitkin syvemmälle luolaan. Nyt hän oli jo niin väsynyt että ei edes ajatellut syömistä vaan halusi pelkästään hoitaa kipeätä tassuaan ja sitten sulkea silmänsä. Hän tupsahti yllättäen johonkin pieneen ja pehmeään ja totesi että sehän oli täydessä unessa oleva erakko ystävänsä.

"Ken nukkujaa häriköi?" kysyi hento ja nariseva ääni hänen alapuoleltaan.

"Minä se olen. Aki Armas, ystäväsi Honkakodosta", vastasi väsynyt matkailija. "Saisinko viettää yöpön luonasi? Olen tullut kaukaa ja loukannut tassuni."

"Viereen heinille" sanoi nariseva ääni, eikä sen jälkeen virkannut mitään.

Aki Armas lössähti uupuneena heinien päälle Nestori Nerudan viereen ja alkoi nuolla tassuaan. Siihen asentoon hän sitten nukahti.

Myöhemmin Aki heräsi unestaan säpsähtäen nähtyään unta, että hänen toinen etutassunsa oli muuttunut puuksi ja juurtunut kiinni maahan. Hän huomasi, että luolan suulta pilkahti sisälle jo valo ja nousi pystyyn venytellen itseään. Hänen loukkaantunut etutassunsa tuntui jäykältä ja kun hän katsoi siihen huomasi hän, että sen ympärillä oli puun kaarnaa joka oli sidottu ruohonkorsilla kiinni tassun ympärille. Hänen vierellään oli heinissä vain pieni painauma mutta hänen unikaveria ei näkynyt missään.

Hetken heräiltyään hän linkutti luolan suuta päin ja kömpi kapeasta aukosta vaivalloisesti ulos kun hänen sidottu tassunsa ei tahtonut taipua puukuoren takia.

Päivyli oli vasta aluillaan ja ulkona oli raikas mutta viileä ilma. Luolan oikealla puolella kallioseinämään nojaten istui pieni pörröinen olento itseään nuollen joka paikasta. Sitten hän siirtyi putsaamaan korviensa taustoja tassuillaan ja lopulta veti vielä pitkät viiksensäkin puhtaaksi.

"Hyvää aappoa Nestori Neruda", huikkasi Aki Armas pienelle olennolle. Olento ei vastannut vaan alkoi nyt nuolla häntäänsä pitäen siitä kiinni molemmilla tassuillansa.

Vasta tovin päästä olento lopetti aamupesunsa ja narisi:"Ruokaa", osoittaen tassullaan kalliokielekkeen keskellä olevaa syvää halkeamaa.

Aki Armas olikin jo hyvin nälkäinen ja meni halkeaman luokse todeten, että siellä oli jotakin pötkylöitä, jotka muistuttivat hänelle tuttuja lihariisipötkylöitä mutta näyttivät olevan ilman riisiä. Hän kaivoi hampaillaan esiin yhden pötkylän ja söi sen sisuksiinsa nopeasti. Pötkylä ei ollut kovin iso joten hän söi sitten toisenkin. Sen jälkeen hän meni istumaan Nestori Nerudan viereen ruokaansa sulattelemaan.

Nestori Neruda ei ollut kuten muut nellerot eikä hän oikein puhunutkaan samaa kieltä. Hänen tapansa venyttää sanoja ja puhua narisevasti oli aika oudon kuuloista muiden korvissa. Lisäksi hän viihtyi parhaiten ihan yksin täällä kalliokielekkeellänsä. Hän oli mestari kiipeilijä joten pystyi poistumaan paikalta suoraan jyrkännettä alespäin tippumatta ales.

Aki Armas istui ja mietti kuten monasti ennenkin mistä tämä erikoinen olento oli tähän paikkaan tupsahtanut mutta tiesi ettei saisi siihen vastausta vaikka kysyisikin. Kerran hän sitä oli kysynytkin ja sai vastaukseksi:"Tuolta", samalla kun erakko teki laajan kaaren tassullaan ales laaksoon päin. Kaiken kaikkiaan Nestori Nerudan menneisyys oli salaperäisyyden vaippaan kiedottu.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Aki Armas osoitti tassuansa kysyvä ilme kasvoillaan.

"Kuori parantaa haavat. Kasvaa tuolla alhaalla. Minulla varastossa. Pitää odottaa vähän aikaa ja sitten ottaa pois." Nestori Neruda hiljeni taas ja istui silmät puoliummessa kuin uneksien joistakin menneistä ajoista.

Kun näin oltiin oltu taas tovi Aki Armas ajatteli kysellä, josko erakko olisi nähnyt mitään epätavallista viime aikoina. Hän kun tuntui tietävän niin paljon asioita jotka nelleroitten maassa tapahtui vaikka ei koskaan poistunut omalta alueeltaan.

"Oletkohan sattunut huomaamaan mitään tavallisuudesta poikkeavaa sitten viime kerran?"

Nestori Neruda aukaisi silmiään hivenen niin, että ne loistivat keltaisena nyt jo kirkkaassa valossa. Hän ei heti vastannut vaan osoitti tassullaan suuntaan, josta Aki Armas oli paikalle saapunut. "Saaressa oli eläväiset", hän sanoi verkkaisesti. Sitten hän hetken päästä räväytti silmänsä ammolleen. "Ulkoeläväisiä liikkeellä. Varjoina liikkuu piikkipäät. Kalmanpuistoissa äänetönnä." Tämän jälkeen hän hiljeni ja ummisti silmänsä uudestaan.

Aki Armas ymmärsi että hänen audienssinsa oli loppu ja jäi vaan miettimään outoja sanoja piikkipäistä, varjoista ja Kalmanpuistosta. Hänen teki jo mielensä lähteä jatkamaan matkaansa kohti pohjoista ja aikoi poistaa tassustaan puunkaarnan, sillä tassu tuntui jo ihan terveeltä. Nestori Neruda näytti nukkuvan mutta kun Aki Armas kumartui tassuansa kohti löi erakko pienen tassunsa kaarnan päälle ja narisi: "Odottaa vielä vähän."

Ei auttanut muu kuin käydä maate ja yrittää ottaa pienet nokoset.

Aki Armas heräsi myöhemmin siihen että Nestori Neruda veti kaarnan pois hänen tassustaan ja väänteli sen anturoita. Päivä oli jo pitkällä ja kun Nestori Neruda laittoi tassun maahan ja sanoi: "Valmis", hän nousikin ylös ja hyvästeli erakon kääntyen takaisin kapealle polulle josta oli paikalle tullutkin.